Lilja

Tunnelmallista musiikkia juhliisi

Lilja on akustinen duo, jonka ohjelmistoon kuuluu niin kauniita ikivihreitä, kuin tuoreita popkappaleitakin. Liljaa kuvaavat hyvin adjektiivit nuorekas, raikas ja tunnelmallinen. Duomme loihtii upean tunnelman esimerkiksi häihin, valmistujaisiin, ristiäisiin tai ravintolaan. Instrumentaatiomme koostuu akustisesta kitarasta ja kauniista lauluharmonioista. Ohjelmistossamme on paljon balladeja ja kevyempää tunnelmointia, mutta tarvittaessa soitamme myös vähän menevämpää meininkiä. Molemmat yhtyeemme jäsenet ovat pitkän linjan ammattimuusikoita, joilla on runsaasti kokemusta keikkailusta erilaisissa kokoonpanoissa.

Keikkailemme ympäri vuoden kotikaupungeissamme ja sen lähialueilla, maksimissaan 200 km säteellä Jyväskylästä tai Tampereelta. Tuomme itsemme lisäksi mukanamme äänentoiston sekä valot. Tarvittaessa voimme esiintyä myös täysin akustisesti esimerkiksi pelkän kitaran säestyksellä. Hintamme keikkoihin lähtevät yleensä alkaen 700 €, muun muassa esitettävän musiikin määrästä riippuen.

Suunnittelemme settilistat aina yhdessä asiakkaan kanssa ja pyrimme ottamaan tilaajan kaikki toiveet mahdollisimman hyvin huomioon. Katso vielä tarkempia lisätietoja käytännön asioista ''Tilaajalle'' -osiosta ja ota meihin yhteyttä, niin järjestetään juuri teidän näköinen musiikkikattaus juhliinne!

Rakkaudella:

Meeri  & Saija


Kuva: Meritta Pyykkönen
Kuva: Meritta Pyykkönen
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita